Seuraa Visma

​Vismaan kuuluva Biit vahvistaa asemiaan markkinoilla - ostaa Advance B2B:n Salesforce-liiketoiminnan

Lehdistötiedote   •   Syys 09, 2020 08:30 EEST

Biit Oy:n kaupallinen johtaja Lauri Kurki

Vismaan kuuluva Biit Oy on ostanut kasvumarkkinointiin erikoistuneen Advance B2B:n Salesforce-liiketoiminnan. Kaupalla Biit vahvistaa asemiaan nopeasti kasvavilla markkinoilla.

Visma-perheeseen äskettäin liittynyt Biit jatkaa kasvustrategiansa toteuttamista hankkimalla kasvumarkkinointiin keskittyvän Advance B2B:n Salesforce-liiketoiminnan. Räätälöityihin ohjelmistoratkaisuihin erikoistunut Visma Consulting tiedotti Biitin ostosta elokuussa.

“Visma-perheeseen siirtyminen on mahdollistanut meille nopeiden investointien tekemisen. Tämän hankinnan myötä saamme lisää Salesforce-osaamista erityisesti sellaisille alueille, joiden merkityksen näemme kasvavan tulevaisuudessa. Näitä ovat esimerkiksi markkinnoinnin ratkaisut, itsepalvelukanavat ja liiketoimintakonsultointi. Kauppa tukee yhtä tärkeimmistä tämän vuoden teemoistamme, eli osaamisen vahvistamista”, kaupallinen johtaja Lauri Kurki Biitiltä sanoo.

Viime vuosina nopeasti kasvanut Advance B2B haluaa keskittyä ydinbisneksensä kehittämiseen. Kauppa auttaa yritystä investoimaan jatkossa voimakkaasti kasvuun.

“Yrityksemme kasvu on ollut viime vuosina nopeaa, mutta kasvuvauhdin kiihdyttäminen edellyttää meiltä entistä vahvempaa keskittymistä ja investointeja ydinosaamiseemme eli kasvumarkkinointiin sekä B2B-verkkokaupankäynnin vauhdittamiseen”, toteaa Advance B2B:n perustaja ja strategiajohtaja Mikko Seppä.

Lisätietoja:
Lauri Kurki, kaupallinen johtaja, Biit Oy, p. 040 730 9033
Mikko Seppä, perustaja & strategiajohtaja, Advance B2B, p. 040 455 3773

Biit Oy
Vuonna 2007 perustettu Biit on erikoistunut asiakkaiden liiketoiminnan kehittämiseen yhdistämällä vahvan teknisen Salesforce-osaamisen tiedolla johtamisen malleihin ja monipuoliseen bisnesymmärrykseen. Biitin erityisosaaminen keskittyy liiketoimintatavoitteiden saavuttamiseen dataa hyödyntämällä. Yhtiöllä on toimipisteet Espoon Keilaniemessä ja Oulussa. Biit on osa nopeasti kasvavaa Visma-konsernia.

Advance B2B
Vuonna 2014 perustettu Advance B2B on kasvumarkkinointiin keskittyvä yritys, jolla on asiakkaita kolmella eri mantereella. Advance B2B:n erityisosaamista on strategisen brändimarkkinoinnin ja taktisen markkinoinnin yhdistäminen saumattomaksi kokonaisuudeksi, joka auttaa yrityksiä hankkimaan uusia asiakkaita sekä pitämään ja kasvattamaan nykyasiakkaita. 

Visma tarjoaa ohjelmistoja ja palveluja, jotka yksinkertaistavat ja digitalisoivat keskeisiä liiketoimintaprosesseja sekä yrityksissä että julkisella sektorilla. Konserni toimii Pohjois-Euroopan lisäksi Keski- ja Itä-Euroopassa sekä Benelux-maissa. Yli 11 000 työntekijää, yli 1 000 000 asiakassopimusta ja 1,5 mrd. euron liikevaihto vuonna 2019 tekevät Vismasta yhden Euroopan johtavista ohjelmistoyhtiöistä. www.visma.fi

Suomessa jo 1400 Visman asiantuntijaa auttaa asiakkaitaan pysymään askeleen edellä ohjelmistoratkaisujen ja IT-konsultoinnin avulla.

Kotisivu: visma.fi.

Kommentit (0)

Lisää kommentti

Kommentti

Lähettämällä kommentin suostut siihen, että henkilötietojasi käsitellään Mynewsdeskin tietosuojakäytännön mukaisesti.