Ohita
Finland Kollektor Oy osti Divest Group konsernin ostolaskujen skannaus- ja tulkintapalveluliiketoiminnan

Tiedote -

Finland Kollektor Oy osti Divest Group konsernin ostolaskujen skannaus- ja tulkintapalveluliiketoiminnan

Visma -konserniin kuuluva Finland Kollektor Oy on ostanut Divest Group konsernin ostolaskujen skannaus- ja tulkintapalveluliiketoiminnan 14.4.2015. Oston myötä Kollektor –konserni vahvistaa asemaansa Pohjoismaissa yhtenä suurimmista ostolaskujen skannauspalveluita tuottavista yrityksistä.

”Näemme Suomessa valtavasti potentiaalia kasvattaa liiketoimintaamme, joten yrityskaupat oli luonteva tapa vahvistaa asemaamme täällä uutena toimijana”, kertoo Rune Skåren, Kollektor –konsernin toimitusjohtaja.

”Yrityksissä on ymmärretty, että jo yksittäisen paperilaskun maksaminen aiheuttaa huomattavia ylimääräisiä kuluja. Näistä kuluista halutaan päästä eroon, joten palvelumme kasvattaa voimakkaasti suosiotaan”, kommentoi myyntipäällikkö Kari Vartiainen, Finland Kollektor Oy.

Suomessa yritysten välillä liikkuu arviolta 200 miljoonaa laskua vuodessa. Näistä noin 50 % lähetetään paperilaskuina. Finland Kollektor Oy:llä uskotaan ostolaskujen skannauspalvelun vahvaan kasvuun. Pohjoismaissa Kollektorilla skannataan yli yhdeksän miljoonaa asiakasyritysten ostolaskua ja 10 miljoonan ostolaskun rajan odotetaan rikkoutuvan vuoden 2015 loppuun mennessä.

Kollektor toimii Suomessa, Ruotsissa sekä Norjassa. Yrityksen päätoimiala on ostolaskujen digitointi sekä tunnistus. www.kollektor.fi


Lisätietoja:

Kari Vartiainen

Myyntipäällikkö, Finland Kollektor Oy

+358 (0)40 151 6989, kari.vartiainen@kollektor.fi

Linkit

Aiheet


Visma rakentaa toimivampaa yhteiskuntaa kehittämällä liiketoimintakriittisiä ohjelmistoja ja palveluja. Parannamme ihmisten arkea sujuvoittamalla ja automatisoimalla yritysten ja organisaatioiden päivittäisiä tehtäviä. Konserni toimii Pohjois-Euroopan lisäksi Keski- ja Itä-Euroopassa, Benelux-maissa ja Latinalaisessa Amerikassa. 14 000 työntekijää, 1 200 000 yksityisen ja julkisen sektorin asiakasta ja 2,1 mrd. euron liikevaihto vuonna 2021 sitouttavat meidät työskentelemään kohti parempaa huomista. www.visma.fi

Suomessa jo yli 1700 Visman asiantuntijaa auttaa asiakkaita sujuvoittamaan liiketoimintaansa ohjelmistoratkaisujen ja IT-konsultoinnin avulla. www.visma.fi.

Yhteyshenkilö/-t

Sanna Burton

Sanna Burton

Lehdistön yhteyshenkilö Viestintäjohtaja Suomen Visma-yhtiöiden lehdistökontakti 050 322 5222

Visma sujuvoittaa liiketoimintaasi: Ohjelmistot - IT-projektit ja -konsultointi

Visma rakentaa toimivampaa yhteiskuntaa kehittämällä liiketoimintakriittisiä ohjelmistoja ja palveluja. Parannamme ihmisten arkea sujuvoittamalla ja automatisoimalla yritysten ja organisaatioiden päivittäisiä tehtäviä. Konserni toimii Pohjois-Euroopan lisäksi Keski- ja Itä-Euroopassa, Benelux-maissa ja Latinalaisessa Amerikassa. 14 000 työntekijää, 1 200 000 yksityisen ja julkisen sektorin asiakasta ja 2,1 mrd. euron liikevaihto vuonna 2021 sitouttavat meidät työskentelemään kohti parempaa huomista. www.visma.fi

Visma
Keskuskatu 3
00100 Helsinki
Finland