Ohita
Visma Solutionsin kasvutahti jatkui vahvana vuonna 2020.
Visma Solutionsin kasvutahti jatkui vahvana vuonna 2020.

Tiedote -

Digiloikka piti Visma Solutionsin kasvu-uralla vaikeasta taloustilanteesta huolimatta

Nopea etätöihin siirtyminen vuoden 2020 keväällä kasvatti voimakkaasti yritysten tarvetta hankkia digitaalisia työkaluja. Digiloikka näkyi selvästi ohjelmistotalo Visma Solutionsin palveluiden kysynnässä. Visma Sign sähköinen allekirjoitus ylitti kaikki myyntiodotukset. Sen liikevaihto kasvoi peräti 107%. Vahvalla kasvu-uralla jatkoivat myös muut yhtiön tuotteet, joista erityisesti Netvisor taloushallinto-ohjelmisto vaikutti vahvasti yhtiön koko tulokseen 21% kasvulla.

Visma Solutionsin liikevaihto kasvoi vaikeasta taloustilanteesta huolimatta 20% ja nousi noin 72 miljoonaan euroon. Toimitusjohtaja Jussi Pekkalan mukaan merkittävimmät vaikuttajat kasvussa olivat Netvisor taloushallinto-ohjelmiston markkinaosuuden erinomainen kasvu kaikissa asiakassegmenteissä sekä Visma Signin vahva uusmyynti Suomessa, Ruotsissa ja Norjassa.

“Loistava tuoteportfolio, satsaukset tuotekehitykseen, määrätietoinen ekosysteemin rakentaminen sekä markkinointi- ja myyntipanostukset ovat pitäneet kasvun vahvana. Lisäksi olen erityisen iloinen siitä, että jokainen tuote pystyi parantamaan asiakastyytyväisyyttä eli NPS:ää merkittävästi,” Jussi Pekkala sanoo.

Poikkeuksellinen vuosi toi mukanaan haasteitakin. Alkuvuosi lupaili edellisvuoden tasoista ennätyskasvua, mutta maaliskuussa kaikki muuttui. Pandemian aiheuttama epävarmuus näkyi yrityskentässä. Maaliskuussa lähetettyjen laskujen määrässä nähtiin selkeä huippu ennen huhti-toukokuun pudotusta niin myynneissä kuin transaktioissa.

Kesäkuussa oli kuitenkin jo nähtävissä elpymisen merkkejä ja loppuvuosi sujui myynnillisesti lähes odotusten mukaisesti. Pandemian aiheuttama pudotus myyntiluvuissa oli lopulta huomattavasti pienempi kuin keväällä pelättiin.

Kumppanitilitoimistojen määrä kasvoi

Netvisorin menestys on pitkälti seurausta kumppanitilitoimistojen menestyksestä ja toiminnan digitalisoimisesta. Netvisor-tilitoimistojen määrä kehittyi edelleen vuonna 2020 positiivisesti ja Netvisor on nyt yhä useamman tilitoimiston pääkäyttöjärjestelmä. Myös vanhojen kumppanitilitoimistojen toiminta kehittyi positiivisesti.

“Tulevaisuus näyttää hyvältä. Suomalaiset yritykset, niin pienet kuin suuret, haluavat digitalisoida taloushallintoaan ja tässä tilitoimistoilla on jatkossakin merkittävä rooli,” kertoo Visma Solutionsin tuotejohtaja Janne Lyytikäinen.

Tulevien vuosien huomattavin muutos tilitoimistokentässä tulee olemaan automaation arkipäiväistyminen ja työn muuttuminen automaation johtamiseen. Siihen muutoksen Netvisorissa tullaan investoimaan merkittävästi tulevina vuosina. Jo nyt Oma Netvisor näkymät tuovat merkittävästi lisäautomaatiota kirjanpitäjän arkeen.

Kansainvälistyminen jatkui

Digiloikka vauhditti myös Visma Solutionsin kansainvälistymistä. Yhtiön tuotteista toiminnanohjausjärjestelmä Severaa ja Maventa verkkolaskua on myyty jo vuosia ulkomaille, mm. Pohjoismaihin. Kun Suomessa yritykset ovat jo pääosin siirtyneet verkkolaskutukseen, tapahtui Ruotsissa ja Norjassa selkeä siirtymä verkkolaskuihin vasta viime vuonna. Pohjoismaista saatavat Maventa-tulot kasvoivat merkittävästi.

Viime vuonna Pohjoismaiden valloituksen aloitti myös Visma Sign. Sähköinen allekirjoitus kasvatti tasaisesti kiinnostusta Ruotsissa ja Norjassa ja loppuvuoden aikana Visma Sign saavutti jo kaikki sen myynnille asetetut liikevaihtotavoitteet.

“Uskomme, että sähköisestä allekirjoituksesta tulee vallitseva tapa sopimusten allekirjoittamisessa. Tavoitteemme on, että Visma Signin kasvu muissa Pohjoismaissa ylittää jopa kotimaan kasvun. Kehitys tähän mennessä on ollut erittäin positiivista”, Janne Lyytikäinen kertoo.

Henkilökunta mukautui etätöihin erinomaisesti

Visma Solutionsin henkilöstömäärä kasvoi viime vuonna edelleen voimakkaasti. Uutta henkilökuntaa palkattiin vajaat 50 ja vuoden lopussa yhtiössä oli 290 työntekijää. Kasvua edellisvuoteen tuli 19%. Voimakkaan kasvun vuoksi yhtiö päätti jo toissa vuonna hankkia uudet toimitilat sekä Lappeenrantaan että Helsinkiin. Ne otettiin käyttöön toukokuussa.

Koko Visma Solutionsin henkilöstö siirtyi etätöihin maaliskuun puolessa välissä ja on jatkanut etätöitä siitä lähtien. Uuden tilanteen tuomista haasteista on selvitty vahvan yhteishengen, luovien ratkaisujen ja monenlaisten etätyötä tukevien toimien ansiosta. Henkilökuntaa on tuettu mm. parantamalla kotitoimistojen työmukavuutta ja lähettämällä henkilökunnalle erilaisia pieniä yllätyksiä, kuten kahvia etätyön piristeeksi.

Henkilöstön loistavasta sopeutumisesta etätöihin kertoo myös Great Place to Work -tutkimus, jossa saimme viime vuonna korkeimman keskiarvon sitten vuoden 2014.

“Poikkeuksellinen vuosi on vaatinut paljon kaikilta. Olen erittäin ylpeä koko meidän Visma- yhteisöstä sekä erityisesti jokaisesta Solutionsin työntekijästä,” Jussi Pekkala päättää.

Lisätietoja:
Jussi Pekkala, toimitusjohtaja, Visma Solutions, 045 657 2475
Janne Lyytikäinen, tuotejohtaja, Visma Solutions, 040 739 0278

Visma Solutions Oy
Visma Solutions Oy on Suomen johtava pilvipalveluiden ohjelmistotoimittaja, joka tarjoaa ratkaisut liiketoiminnan pyörittämisen ja johtamisen tueksi pk-yrityksille. Ratkaisuja käyttää Suomessa lähes 80 000 yritystä. Visma Solutionsin tuoteperheeseen kuuluvat Visma Netvisor, Visma Severa ja ValueFrame, Maventa sekä Visma Sign. Taustallamme on ketterä pohjoismainen ohjelmistotalo Visma, joka työllistää Suomessa yli 1500 asiantuntijaa. www.vismasolutions.com

Aiheet


Visma tarjoaa ohjelmistoja ja palveluja, jotka yksinkertaistavat ja digitalisoivat keskeisiä liiketoimintaprosesseja sekä yrityksissä että julkisella sektorilla. Konserni toimii Pohjois-Euroopan lisäksi Keski- ja Itä-Euroopassa sekä Benelux-maissa. Yli 11 000 työntekijää, yli 1 000 000 asiakassopimusta ja 1,5 mrd. euron liikevaihto vuonna 2019 tekevät Vismasta yhden Euroopan johtavista ohjelmistoyhtiöistä.

Suomessa jo 1500 Visman asiantuntijaa auttaa asiakkaitaan pysymään askeleen edellä ohjelmistoratkaisujen ja IT-konsultoinnin avulla. visma.fi.

Yhteyshenkilö/-t

Sanna Burton

Sanna Burton

Lehdistön yhteyshenkilö Viestintäjohtaja Suomen Visma-yhtiöiden lehdistökontakti 050 322 5222

Visma sujuvoittaa liiketoimintaasi: Ohjelmistot - IT-projektit ja -konsultointi

Visma rakentaa toimivampaa yhteiskuntaa kehittämällä liiketoimintakriittisiä ohjelmistoja ja palveluja. Parannamme ihmisten arkea sujuvoittamalla ja automatisoimalla yritysten ja organisaatioiden päivittäisiä tehtäviä. Konserni toimii Pohjois-Euroopan lisäksi Keski- ja Itä-Euroopassa, Benelux-maissa ja Latinalaisessa Amerikassa. 13 600 työntekijää, 1 100 000 yksityisen ja julkisen sektorin asiakasta ja 1,74 mrd. euron liikevaihto vuonna 2020 sitouttavat meidät työskentelemään kohti parempaa huomista. www.visma.fi

Visma
Keskuskatu 3
00100 Helsinki
Finland