Seuraa Visma

Visma-konserni ostaa Megaflex Oy:n ja vahvistaa keskittymistään teolliseen internetiin (IoT)

Lehdistötiedote   •  Touko 30, 2017 09:00 EEST

Visma-konserni laajentaa liiketoimintaansa ja ostaa enemmistön Megaflex Oy:n osakkeista. Megaflex on teolliseen internetiin (Internet of Things, IoT) pohjautuvien kulunhallinta- ja työajanhallintaratkaisujen kehittäjä ja innovaattori erityisesti turvallisuusalalla.

”Kyky kehittää ja toimittaa kestävää kehitystä edistävää tekniikkaa on ratkaisevan tärkeää tulevaisuuden kilpailukyvyn kannalta. Megaflexin menestys osoittaa, että yrityksen osaamisalueet ja strategia täyttävät tärkeille toimijoille asetettavat vaatimukset. Teollinen internet on Vismalle strategisesti tärkeä osa-alue, ja uskomme, että Megaflexissä on valtavasti potentiaalia”, sanoo Visma Enterprise -divisioonan johtaja Jan Ivar Borgersen.

”Halusimme kasvattaa liiketoimintaamme, ja meille on ilo päästä osaksi Visman kaltaista kunnianhimoista yritystä. Megaflexin ja Visman strateginen yhteensopivuus auttaa meitä kasvamaan ja kehittymään sekä parantamaan palveluvalikoimaamme entisestään”, kertoo Megaflexin toimitusjohtaja Juha Saari.

”Megaflex tuo arvokkaan lisän Visman SaaS-tarjoamaan. Yritysten välillä on synergiaa, ja on hienoa, että pääsemme tuottamaan yhdessä lisäarvoa asiakkaillemme. Toivotamme uudet kollegamme ja asiakkaat lämpimästi tervetulleiksi Vismaan”, Jan Ivar Borgersen jatkaa.

Yritysoston avulla Visma pystyy varmistamaan kestävää kehitystä tukevien ratkaisujen kehittämisen jatkossakin niin kotimaisilla kuin kansainvälisilläkin markkinoilla. Megaflex jatkaa tuotteiden ja palveluiden kehitystä kestävän tulevaisuuden varmistamiseksi.

Lisätietoja:
Jan Ivar Borgersen, divisioonajohtaja, Visma Enterprise, +47 90 54 87 45, jan.ivar.borgersen@visma.com
Juha Saari, toimitusjohtaja Megaflex Oy, +358 (0) 50 5810132, juha.saari@megaflex.fi

Megaflex Oy
Megaflexin nykyaikainen ohjelmistoratkaisu helpottaa kiinteistöjen hallintaa. Kehitämme ratkaisuamme jatkuvasti pystyäksemme täyttämään asiakkaidemme tarpeet mahdollisimman hyvin. Tarjoamme asiakkaidemme käyttöön laajan asiantuntijayritysten verkoston, joka koostuu hallinnon ja ylläpidon, ohjelmistoalan ja turvallisen viestinnän ammattilaisista. Pääkonttorimme sijaitsee Helsingissä. Ruotsissa Megaflexin ratkaisuja on saatavana tytäryhtiöltämme Nordic Security Softwares AB:lta.

Visma tehostaa yritysten toimintaa tarjoamalla ohjelmistoja, kaupankäyntiratkaisuja, vähittäiskaupan IT-ratkaisuja sekä IT-alan projekti- ja konsultointipalveluita. Visma sujuvoittaa ja digitalisoi liiketoimintaprosesseja sekä yksityisen että julkisen sektorin asiakkaille. 500 000 asiakasta Pohjois-Euroopassa käyttää Visman tuotteita ja palveluita. Lisäksi yli 300 000 asiakasta ostaa Visman tarjoamia ratkaisuja palveluina. Visma-konsernissa on 5 500 työntekijää, ja vuonna 2016 sen liikevaihto oli 7 855 miljoonaa Norjan kruunua. Kotisivu: visma.fi.

Visma makes businesses more efficient, through offerings of software, commerce solutions, retail IT-solutions, and IT-related projects and consulting. Visma simplifies and digitalizes core business processes within the private and public sector. 500,000 customers in Northern Europe utilize Visma’s products and services, and an additional 300,000 use Visma as a hosting partner. The group has 5 500 employees and its net revenue amounted to NOK 7 855 million in 2016. www.visma.com.

Liitetiedostot

PDF-tiedosto

Kommentit (0)

Lisää kommentti

Kommentti