Seuraa Visma

Visma kiihdyttää kasvuaan Suomessa – vahvoja investointeja tekoälyyn ja koneoppimiseen

Lehdistötiedote   •   Syys 07, 2018 09:30 EEST

Ohjelmistoyhtiö Visma kiihdyttää kasvuaan Suomessa

Ohjelmistoyhtiö Visman kasvu Suomessa jatkuu vahvana. Vuoden alkupuoliskolla yhtiön liikevaihto kasvoi 13 prosenttia 85,4 miljoonaan euroon. Visma ennustaa, että yrityskaupat huomioiden yhtiön liikevaihto Suomessa saavuttaa tänä vuonna 200 miljoonan euron tason.

Visma on Pohjoismaiden johtava yritysohjelmistojen sekä IT-projektien ja -konsultoinnin tarjoaja. Visman orgaaninen kasvu oli viime vuonna nopeaa, jonka lisäksi yhtiö on tehnyt tänä vuonna kolme strategista yritysostoa.

”Kohisten kasvanut konsultointiliiketoimintamme sai alkuvuonna yhä suurempia asiakkuuksia. Lisäksi esimerkiksi tilitoimistoasiakkaamme auttavat yli sataatuhatta suomalaista yritystä digitalisoimaan taloushallintoaan Visman tuotteilla. Yritysostot takaavat asiakkaidemme menestyksen myös tulevaisuudessa”, Visma Finland Holding Oy:n hallituksen jäsen Juha Mäntylä sanoo.

Kesäkuun lopussa Visman henkilöstömäärä Suomessa oli lähes 1000, mutta rekrytointien ja yrityskauppojen myötä vismalaisia on syksyllä jo yli 1200. Tämän vuoden aikana Visma-yhtiöiden tavoitteena on rekrytoida yhteensä noin 200 uutta työntekijää Visma-paikkakunnille ympäri Suomea.

Visma-yhtiöiden vahvan kasvun takana on kolme keskeistä muutosvoimaa. Yritykset siirtyvät perinteisistä lisenssiohjelmistoista SaaS-palveluihin, digitalisaation tuleminen yhä uusille toimialoille kasvattaa suurten ohjelmistouudistusten kysyntää, ja taloushallinnon automatisaation kiihtyminen jatkuu lähivuosina.

Suomalaisten yritysten arki muuttuukin nyt nopeammin kuin koskaan.

”Yritykset hakevat nyt selvästi kasvun eväitä. Visman liiketoiminta on kehittynyt hyvin myös aiempina, vaatimattomamman kasvun vuosina. Tuolloin yritysten investoinnit painottuivat paljon puhtaasti kustannussäästöihin, nyt ajat ovat selvästi parantuneet ja yritykset haluavat parantaa toimintaansa, kuten esimerkiksi asiakaspalvelua ja -kokemusta”, Mäntylä jatkaa.

Visman konsultointiliiketoiminnan liikevaihto kasvoi vuoden alkupuoliskolla 19 prosenttia. Myös Visman suurimman liiketoiminta-alueen eli talous- ja toiminnanohjausjärjestelmien liikevaihto kasvoi alkuvuonna 14 prosenttia.

Suomessa Visma-yhtiöt auttavat kaikenkokoisista yrityksiä ja julkishallinnon organisaatioita digitalisoimaan toimintaansa. Visma auttaa niin taloushallinnossa, perintäpalveluissa kuin suurten digitalisaatiohankkeiden konsultoinnissa. Tunnettuja Visman tuotteita ovat muun muassa Visma Netvisor, Visma Severa, Visma M2, Visma Fivaldi, Visma Passeli, sekä oppilashallinto-ohjelma Wilma.

Kolme strategista yrityshankintaa ensimmäisellä vuosipuoliskolla

  • Tekoäly- ja optimointiyritys Weoptit osaksi Visman konsultointiliiketoimintaa.
  • Kiinteistötietojärjestelmien markkinajohtajan Tampuurin kehittänyt Agenteq Solutions omaksi Visma-yhtiökseen (Visma Tampuuri).
  • Henkilöstö- ja taloushallinnon ohjelmistotoimittaja Aditro Publicin ostosta tehtiin sopimus, joka toteutui syyskuun alussa. Uusi Visma-yhtiö on nimeltään Visma Public.


Lisätietoja ja haastattelupyynnöt:
Sanna Burton, viestintäpäällikkö, Visma Holding Finland Oy, +35850 322 5222

Suomessa Visma palvelee asiakkaitaan seuraavien yritysten kautta: Visma Consulting, Visma Enterprise, Visma Megaflex, Visma Passeli, Visma PPG & Duetto, Visma Public, Visma Software, Visma Solutions ja Visma Tampuuri. Visma-yhtiöt toimivat maanlaajuisesti.

Lisätietoa: visma.fi.

Visma tehostaa yritysten toimintaa tarjoamalla ohjelmistoja, kaupankäyntiratkaisuja, vähittäiskaupan IT-ratkaisuja sekä IT-alan projekti- ja konsultointipalveluita. Visma sujuvoittaa ja digitalisoi liiketoimintaprosesseja sekä yksityisen että julkisen sektorin asiakkaille. 800 000 asiakasta Pohjois-Euroopassa käyttää Visman tuotteita ja palveluita. Visma-konsernissa on yli 7000 työntekijää, ja vuonna 2017 sen liikevaihto oli 9 146 miljoonaa Norjan kruunua (n. 964 milj. euroa).

Suomessa jo yli 1200 Visman asiantuntijaa auttaa asiakkaitaan pysymään askeleen edellä ohjelmistoratkaisujen ja IT-konsultoinnin avulla.

Kotisivu: visma.fi.

Kommentit (0)

Lisää kommentti

Kommentti

Agree With Privacy Policy